Topin päiväkirja

RATSASTAMAAN!

”Topi perhana! Mitä sä luulet tekeväs?!” Karjaisin hevoselleni joka steppasi karsinassa. Varpaani olivat ihan muusia koska tuo hirvitys tallasi niitä jatkuvasti. ”Mikä sulla on kun ei voi olla hetkeäkään rauhas?” Äyskähdin. Olin jo muutenkin huonolla tuulella, koulusta oli hirveästi tehtäviä ja sieltäkin olin päässyt vasta äsken. Eniten kuitenkin ärsytti se, etten ollut saanut treenattua ruunan kanssa yhtään, ja nytkin kohta olisi pimeää. Sain vihdoin harjattua sitä sen verran kuin oli pakko, mutta vielä edessä olisi kavioiden putsaus..”Nyt sitten kunnolla” Komensin ja kaivoin kaviokoukun hoitopussukasta. Nostin ensimmäisen kavion ilmaan joka melkein osui minua otsaan. ”EI” Sanoin ja yritin uusiksi. No, sain kaviot jotenkuten puhtaaksi. Sitten paiskasin satulan huopineen ja lampaantaljoineen selkään ja olin melkein valmis. ”Enää suitset” Sanoin, koska yksin tallissa oli niin hiljaista, kun muut hevosetkin olivat laitumella. ”Missäköhän Iri luuraa?” Kysyin ruunalta joka katsoi minua suu auki, hölmistyneenä. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja tyrkkäsin kuolaimet (Joita olin lämmittänyt kauan käsissäni, ja nyt niitä palelsi!) sen suuhun ja vedin remmit kiinni. ”Valmista tuli, hyvä poika” Kehuin hermoheikkoa ratsuani, joka pyöri ympäri karsinaa ja steppasi hermostuneena.

Viimein talutin sitä ulos kirpeään talvi ilmaan ja hengityksemme höyrysi. Topi vilkuili hieman olemattomia, mutta muuten matka maneesille (joka oli kyllä erittäin lyhyt..) sujui ongelmitta. Olin kiristänyt ratsuni vyön ja jalustimet olivat sopivan mittaiset, eihän ruunalla ollut ratsastanut kukaan muu jälkeeni. Aloitimme lämmittelemään pitkin ohjin kävelemällä. ”Topi älä luulekkaan” Sanoin tuimasti hevoselle ja komensin sitä voimakkaasti eteenpäin kun se meinasi heittäytyä maahan ja piehtaroida. ”Et varmasti tuhoa uutta ja kallista satulaasi. Saat juosta maneesissa hetken päästä..” En ehtinyt lopettaa lausettani kun ratsuni hypähti hieman pystyyn ja laukkasi siinä samassa maneesin toiseen päähän. ”Pruut!” Onnistuin takeltelemaan ja kerimään ohjia sen verran, että sain vauhtia hillityksi. Silti hevoseni askelsi varovasti, uusia mörköjä tarkkaillen.

Hetken päästä maneesin ovesta ilmestyi Irina, iloisena niin kuin aina… ”Samperi mitä sä luulet tekeväs? Topi säikähti!” Kysyin vihaisesti mutta virnistin silti. Enhän nyt voinut vihoitella un ei aivan yksin tarvinnut tallissa hengailla! ”Äh, mä kolasin lunta tosta että kentällekkin pääsee, lumiaura oli taas saanu kaikki lumet sinne.. No, mut ootko ollu täällä kauan?” Nainen kysäisi. ”Ajattelin, että onkohan tänne ilmaantunut joku tyttö, jota en saanut kiinni että olisin voinut siirtää hänen tuntinsa, kun en millään kerkeisi pitää…” Irina huokaisi ja alkoi nostella raippoja maasta sankoon. ”No, onko se alottelija vai joku joka on mennyt enemmän?” Kysäisin kiinnostuneena ja pysäytin ratsuni naisen eteen. ”No, sain sen käsityksen että on mennyt paljo, oma hevonenkin on ja kaikkee… Kuullosti puhelimes vaan aika ylimieliseltä, etten tiedä onko niin hyvä kuin väittää. Oon laittanut sille Nappiksen valmiiksi.” Katsoin Iriin ja näin tämän kiristelevän hampitaan. En minäkään haluaisi laittaa kilpahevostani jonkun, ties minkä tasoisen itsestään liikojaan luulevan tytön ratsastettavaksi. Päätin olla ystävällinen ja tarjosin apuani huokaisten: ” Mun piti kyllä treenata Topin kans kun kerrankin on aikaa, mutta voin lähtee sen kans maastoon, eikö me saatu ratsastaa valaistulla pururadalla?” Naisen ilme kirkastui ja tämä nyökkäsi. ”Voi kiitos. Jos hoidat sen niin lähden putsaamaan karsinat ja tekemään paperityöt!” Hän käännähti ja vilkutti minulle kävellessään ulos hallista. Huokaisin. Se siitä treenaamisesta! Laskeuduin alas Topin selästä ja nostin housujani. Olin tullut tallille suoraa koulusta, ja olin jättänyt jo ennemmin tallitarvikkeeni tallikaappiini. (Sellainen oli jokaisella yksärin omistajalla) Nyt minulla oli kuitenkin päällä stretsifarkut joita täytyi nostaa koko ajan. (olin vetänyt kouluvaatteiden päällä paksun toppatakin, mini chapsit ja lyhytvartiset talviratsastuskengät.)

Menin ruunan kanssa takaisin talliin, että saisin laittaa sille suojat maastoilun ajaksi, sekä heijastimia. Otin kaapista keltaisen heijastinnauhalla koristellun ratsastunloimen ja vaihdoin toppatakkini Irinan heijastin takkiin, koska omani oli kotona ja ei hän paperihommissa sitä tarvitsisi. Tuskin huomaisi edes kadonneen. Hymyilin hieman, mutta hymyni haihtui kun talin ovelta kuului: ”Heeei, onks täälä ketään siiiiiiis mun pitää päästä ratsastaan niinQu.” Yöh. Ajattelin puhetyylistä voi päätelle paljon. Kokosin itseni ja kävelin blondin, merkkivaatteisiin pukeutuneen tytön luo. ”Moi, tiiäks sä et mennään maastoon?” ”Nojoo, ehkä!” Tuo vastasi niin kuin maailman omistaja ja katselin tympääntyneenä hänen vaateitaan. ”Luuleks tarkenevas noilla? Ja ei yhtään heijastinta.. No, heitän Nappikselle heijastin ratsastusloimen kans.” Sanoin kuivasti ja marssin sen karsinalle. Tytteli seurasi minua ja tuijotti hevosta. ”Ihan ok koni, mut siiiiis sen nimi? NAPPIS? Daaa, hienolle hevosille annetaan sellasii nimii niinqu Princesss tai Monarccch. No kai tähän pitää tyytyä..” Hän nyrpisti nenäänsä ja tuijotti minua. Yritin keksiä jotain muuta puhuttavaa ja kysäisin. ”Niin, mikä nimesi oli?” Tyttö katsoi minua kummastuneena, niin kuin minun olisi se pitänyt tietää. ”No mä oon Mirabelle, entä sinä?” Kummastelin nimeä, ei tavallisille tyypeille annattu tuollaisia nimiä, ehkä jollekkin aatelityypeille.. ”Mä oon Minttu. Lähdetäänkö?” Kysäisin ja kiristin vielä puhisevan Nappiksen satulavyön. ”NO JOO, vielä siiiis kysytkin” Mirabelle, jota päätin salaa kutsua Belleksi, otti hevosen ohjat ja talutti sen pihalle. Kävin hakemassa ratsuni ja seurasin sen kanssa.

Maastossa oli ihan kohtalaisen mukavaa, eikä Mirabelle ollutkaan niin huono ratsastaja ja hän näytti tietävän sen. No, ehkä itseluottamus on ihan hyväksi.. Tai no ei maasto nyt ihan kommelluskitta sujunut, mutta siitä voin kertoa joskus toiste!

Sähän oot ollu ahkera! Hienoa! Mä tykkäsin lukee tätä tosi kovasti, ja jos millään jaksat, niin jatkoa ihmeessä. Haluun kuulla miten toi teiniprinsessa loppujen lopuks ratsasti 8-D Pitääpi muuten tehä maneesiin varauskirja, niin ei tuu päällekkäisiä ratsastuksia (;
- Irina

Heh, inspas vaan kummasti kirjottaa jotain, ja kun ei hoitsua oo niin Topille! :--D Ja kyllä varmaan kirjottelenkin, ja sitten päätin et teiniprinsessasta tulee pysyvä tuntilaanen ; D Pääseee tarinoihini potkua tuomaan!!

Yllätyksiä

Kävelimme Nikon kanssa tietä pitkin Pilvipoukamaan, sillä Alisan oli pitänyt tuoda meidät, mutta olikin jättänyt meidät puolimatkaan! Hän käytti tekosyynä sitä, että hänen olis muka pitänyt lähtee jollekkni eläinlääkärikäynnille ja et nyt olis ollut hätätapaus.. Vai vielä hätätapaus! Tuhahdin. Tiesin vallan hyvin että nainen oli vain kyllästynyt muhun ja sen takia lähteny.. No, ei kävely pahaa tekisi ja Niko oli luvannut auttaa mua treenaamaan Topin kans esteitä. Hymyilin iloisesti ja otin poikaa kädestä. ”Pitääkö sun kävellä noin hitaasti? Ei me olla koskaan perillä” Sanoin naurahtaen ja kiihdytin vauhtia. Niko virnisti minulle ja seurasi perässä.

Kohta olimmekin jo tallilla, jonka ovelta kuikuili Irina. ”Minttu, mitä sä oon tehny? Perhana mun heijastin takki on ihan kurassa! Ja mun pitäis lähtee vetään yhtä maasto porukkaa illalla!” Oho. Olin unohtanut tyystin lainaavani sitä, enkä ollut muistanut pestä sitä! ”Ohops, sori Iri lainaa mun omaa!” Huikkasin kun lähdimme suuntaamaan laitumille päin. Nainen juoksi peräämme ja huusi: ”Mä oon pitempi, ei se varmahan ees mahdu mulle samperi, mitä mä nyt teen?” Tuo selitti ärtyneenä. Kohautin olkipäitäni ja sanoin ” No, jos sä oot sitä ieltä, niin voit kuvitella ettei se mahdu, mut et sä lihavempi oo ku mä, hieman ehkä pitee. Kyllä se kiinni menee vaikka saattaa olla vähän lyhyt” Tokaisin ja virnistin. ”äääh” Irina huokaisi ja palasi tallille päin.

Ohitimme Nappisken tarhan ja kävelimme Topin luo. ”Jää sä tähän avaamaan meille portti” Huikkasin pojalle kun lähdin suuntaamaan hevoseni luo. ”Hei söpöliini, tule mintun luo niin saat namia” Leåertelin ponilleni ja se lähti kävelemään luokseni. ”Hyvä poika” Sanoin ja napsautin riimunnarun riimuun kiinni. Annoin ruunalle namin ja lähdimme portille päin. ”Tollee sä lepertelet vaan ratsulles, mutta mulle et ikinä puhu tuohon sävyyn” Niko heitti vitsillä ja esitti loukkaantunutta. ”niin varmaan” minä hykersin ja meinasin sohaista tuota riimunnarun päällä. Lähdin taluttamaan Topia talliin ja polku oli kuin luistin rata. Toivottavasti Topi pysyy pystyssä, tuumin ja kävelin kaukana sen edelle ettei se vain kaatuisi päälleni.

Yhtäkkiä jostain kuului kova rääkäisi – luultavasti fasaani – ja Topi säikähti sitä. Se lähti rynnimään eteenpäin ja liiskasi samalla varpaani. ”AU” Huudahdin ja kaaduin kovaan maahan. ”SAMPERIN HEVOONEN!” Huusin ja puin nyrkkiäni. Niko yritti näyttää huolestuneelta ja pidätellä nauruaan. ”ja millanen poikaystävä mulla on, nauraa vaan” sanoin ja näytin kieltä pojalle joka oli kyykistynyt viereeni. ”Hah, nojoo mut pakko sun on myöntää et se näytti niin koomiselta” Tuo hekotti ja kaatui viereeni. ”haha, lyö nyt naamas vielä siihen” naurahdin ja heittäydyin makaamaan maahan. ”Tästä en nouse ennen ku se perhanan poni tulee ja pala kotia” Julistin kiukkuisena ja suljin silmäni. Ehdin odottaa ehkä 10 sekunttia ennen kuin avasin silmäni ja näin Nikon tiirailevan olinko vielä hengissä. ”mitä sä tuijotat” Tivasin hymyillen ja nousin äkkiä ylös, annoin suukon pojalle ja lähdin hevoseni perään. ”TOPIII missä sä oot?” huusin ja kävelin hetken ennen kuin Niko otti minut kiinni. Poika otti kädestäni kiinni ja kävelimme ripeästi etsimään ruunaa. Hengityksemme höyrysi kirpeässä pakkassäässä.

Pian saavuimme eräälle pellolle, missä lumen seasta nousi heinätukkoja. Näimme ruunan ketaleen mutustelemassa niitä ja irrotin otteeni pojan kädestä ja suuntasin hakemaan karkulaista. Naru roikkui vieläkin sen riimussa joten oli helppo saada se kiinni. Ruuna seurasi vastentahtoisesti meitä, suu täynnä ruokaa. ”tuhmä poika..” Nurisin. ”ai mullekko puhut?” Niko heitti vitsillä ja kaivoi kännykkänsä taskustaan, koska se soi. ”No?” Hän vastasi ja näytti ärtyneeltä. Se oli tietysti Reijo, ei kai muiden puhelut nyt noin paljon poikaa ärsyttänyt? ”Ai nytkö? Sä tiedät vallan hyvin et mun piti olla koko päivä Pilvipoukamassa! Samperi en varmasti tuu, usko jo! Ai mitä nyt, koska? NYT VAI? Idiootti olisit voinu vähä ennemmin ilmottaa..” Poika näytti entistä kärttyisämmältä ja löi luurin korvaan. ”Reijo vai?” Kysäisin ja tuo nyökkäsi, kireä ilme kasvoillaan. ”no mitä nyt?” Kysäisin jännittyneenä, sillä en malttanut odottaa kuulla mitä mies oli sanonut. ”Se selitti jotain, että mun pitäsi mennä sen mukana kaupunkiin että sillä olis suuria suunnitelmia, jotain ravureita ja et mun pitäis tulla mukaan ja sunkin..” Katsoin toista hämmästyneenä, luullakseni suu auki. ”Mitä, miks mä?” Ei Reijo tavallisesti näin mua suosinut..”Noku se haluaa, että ne koe ratsastettais, sillä ne on myös ratsutettu toinen ainakin ex-ravuri ja sillee en tarkemmi tiedä..” Poika näytti hyvin innottomalta mutta minä suurin piirtein hypin innosta. ”Wau, uusia hevosia! Tuu äkkiä” Hihkuin ja ponkaisin hevoseni selkään. Ojensin käden pojalle joka pudisti päätään, mutta hyppäsi taakseni. Olisi liian hidasta kävellä tallille, sillä meidän pitäisi vielä harjata Topi ennen kuin Reijo ennättäisi tänne. Treenaamisestani ei nyt lähiaikoina ollut tullut mitään!

Tallipihalla hyppäsimme pois ruunan selästä, ja suorastaan juoksutimme sen talliin. Niko alkoi putsata sen kavioita vauhdilla ja minä suin sen pikaisesti. Muutaman minuutin päästä olimme valmiit ja kävin huikkaamassa Irille, etten ehtisikkään treenata ja menisimme Reijon kanssa kaupunkiin. ”Mikset ja miksi meette Reijon kans?” Nainen kysäisi ihan äimistyneenä. ”No, sielä on jotain hevosia jota meidän pitää testata” Selitin nopeasti ja innokkaasti. ”Kerron myöhemmin tarkemmin, moi!” Huikkasin ja lähdin äkkiä tallista kun kuulin Reijon auton äänen. Vihdoinkin!

Todella mukava tarina taas! Pieniä kirjoitusvirheitä löytyi, mutta mitäpä tuosta, muuten todella sujuvaa ja helppoa luettavaa
-Irina

Jep, niitä tuli aika paljon, mutta sitten kuni luin tarinan täälä foorulla niin olin aika laiska enkä jaksanut korjata enää :---D
- m

Tavis, pissis ja gootti 24. marraskuuta

Aarg, miks nuo kaks oli tunkenut mukaani? Ärsyty oli suunnaton, kun kotiimme oli ilmestynyt Alisan kaveri pikkusiskonsa kanssa. Lisäksi Irina oli soittanut, että Mirabelle tulisi samalla bussilla kuin minä yleensä, ja että hän tulisi taas ratsastamaan. Oli kuulemma kehunut minun maastoretkeäni, vaikka olin pysähtynyt kesken matkan.. Toivottavasti päivässä olisi edes jotain hyvää! Istuin bussissa, vieressäni Molly (Se britti, Alisan kaverin pikkusisko. Olivat perheineen muuttaneet suomeen monta vuotta sitten) välinpitämättömänä ja edessäni Mira joka puheli ärsyttävästi. Huokaisin. Näitä kahta joutuisin kestämään koooooko päivän. Toivottavasti Irina antaa heidän ratsastaa jollain muulla, ettei minun täydy pitää Topilla talutusratsastusta, ajatelin happamana. Vaikka tiesin, ettei kumpikaan tytöistä ollut aloittelijoita. Molly oli kilpaillut korkealla tasolla englannissa, mutta hevosen puutteessa ei ollut suomessa vielä päässyt paljon ratsastelemaan.

”Seuraavalla pysäkillä jäädään” Mainitsin Mollylle kuivasti, ja tuo nyökkäsi. ”Siiiiiiis en malta odottaaa, että saan ratsastaa sillä ihanalla oriiilla” Mira intoili ja minun täytyi kai valaista häntä. ”Sori nyt, mutta luulen ettei Nappis ole tänään vapaana. En oo ihan varma mutta sen hoitaja varmaan tulee tänään” Sanoin kyllä noin vain lannistaakseni tuota pälpätystä hetkeksi, mutta tiesin ettei Jemppu melko varmasti tulisi tänään tallille. ”Ai” Mira sanoin ja kääntyi pois. Hän laittoi reppunsa selkään ja painoi bussin stop – nappia. Huoh. Nyt hän oli todella lannistunut, tuumasin ja otin laukkuni paremmin syliin. Nousin nopeasti ylös tuolita kun bussi pysähtyi ja sipsuttelimme ratsastustamineissamme pois.

Irina käveli talliin kevein askelin, luultavasti iloisena siitä että olin tuonut lisää asiakkaita ja vielä hoidin heidän ratsastuksen pitämisensä! Ajattelin ironisesti ja nappasin tuntikirjan. ”Hei tytöt, etkä meinaa esitellä uutta tallilaista minulle?” Iri tiukkasi, ja katsoi Mollyyn päin. ”Hän on Molly, siskoni kaverin pikkusisko” Selitin nopeasti ja annoin kirjan Miralle. ”Katsokaa siitä mitkä hevoset teille on laitettu!” Huikkasin muka iloisesti ja käänsin Irin satulahuoneeseen. ”Ei kai pliis mun pidä pitää noille tuntia kiltti?” Anelin ja katsoin naiseen koiranpentu ilmeellä. ”No ei, oon nyt niin kiitollinen noista lisäasiakkaista ja maastoretkistä, että kilautin Reijolle. Hän lupasi tuoda Marrun ja Jekun vuoriniemeen niin järjestämme russ-tunnin!” Irina selitti voitonriemuisesti, ja näytti lentoon lähtevältä supersankarilta. Tirskhdin. ”Seeelvä” Nostin kättäni hyvästien merkiksi ja lähdin tyttöjen luo. Aloitin henkisen valmistutumisen Reijon kohtaamiseen.

Noin 20 minuuttia harjasimme russeja, kunnes kuulimme auton äänen tieltä. Kaikki muut ryntäsivät pihalle, paitsi minä. Sieltähän tulisi kaljamahainen Reijo! Yllätyksekseni autosta ei noussutkaan vanha mies, vaan juuri ajokortin saanut sellainen! ”JEE” Huusin ja juoksin Nikon luo. ”kerrankin innostut noin kovaa mut nähdessäni, mikset aina kaupungillakin tee noin?” Tuo kysyi, selvästi omahyväisenä. ” Tuijotin tuota kummastuneena ja vastain ”En mä nyt sun takias huutanut höpsö, sulla selvästi on enemmän hevosia kuin kaksi” Osoitin isoa autoa, ei niin isoa tarvittu 2 hevoselle! ”Ja lisäksi, on mukavampaa kun tulit Reijon siasta, kai tuut meidän mukaan ratsastamaan? Ai niin, taisit saada ajokortin, onnea!” Hymyilin ja hoputin muita lastaamaan hevoset ulos. ”No, en siitä ratsastamisesta tiedä, kato nyt mun vaatteitani” Niko sanoi ja lähti lastaamaan hevosia ulos.

Autosta purkaantui – kuinka ollakaan – kolme hevosta, ettekä ikinä arvaa kuka se yksi oli! ”Diplo!” Huudahdin iloisesti ja ryntäsin halaamaan ponia. Irina ohjasi meitä viemään ponit tyhjiin karsinoihin niiden laittamisen ajaksi. Laskin ääneen ” Molly ja Jekku, Mira ja Gullan, Irina ja Marru, sekä Mellu ja Diplo.” Kaikki katsoivat minua ensin hölmistyneenä ja Irina naurahti. ”Minä tiesin sen! Vaikka retkestä tulisi russeilla ratsastettava, niin valitsit Diplon!” Hehehe, ajattelin ja tiesin, että Diplo olisi näistä kaikista paras valinta! Mellu, oikeastaan Diplo ei tullut tänne ratsastettavaksi, se vain näytti niin surkealta tallista että päätin tuoda sen tänne vähä niinku retkelle. Muistat kai että sen jalan pitää parantua?” Katsoin kummastuneena poikaystävääni, ennen kuin tajusin ”Ai niin, se kun joku iso hevonen potkaisi pikku diplo-rukkaa” Puolessa välissä puheeni vaihtui lepertelyksi ponille ja useimmat paikalla olevat kummastelivat käytöstäni. Taas Irina hekotteli. ”No, siinä tapauksessa Irinalle Dissa ja mulle Marru!” Hihkaisin ja irrotin käteni ponin paksusta harjasta. Olin silitellyt sitä kumartuneena lumihankeen ja polveni olivat märät. ”Yh” Sanoin ja puristelin lumet vaateistani. ”Tulkaa, mennään laittamaan ponit valmiiksi” Sanoin ja vaihdoin hevosten riimunnaruja Nikon kanssa ja hän talutti Diplon, minä Marrun ja Molly Jekun niille varattuihin karsinoihin. Harmi vain, että Gullan ja Dissan karsinat olivat toisessa päässä tallia.

Riisuimme poneilta kuljetus vehkeet ja kun Niko oli saanut Diplon tyytyväiseksi hän tuli auttamaan minua. Kuulin Miran valittavan että hän oli niin pitkä että jalat laahaisivat maata, hänen ratsastaessaan Jekulla. Huokaisin, olihan diivallakin omat ongelmansa! Hymyilin pojalle joka harjasi ratsuani toiselta puolelta ja sanoin putsaavani kaviot. ”Odota, meidän pitää hakee autosta yks juttu” Niko sanoi ja lähti kävelemään nopeasti sinne päin. ”Sun takkis jäi Vuorikseen kun olit siellä vetääs maastotuntia, muistaks?” Tuo kysyi ja nyökkäsin. Ai niin, olin jättänyt sen sinne ja nyt tarvitsisin sitä. Enhän voisi jatkuvasti lainata Irinan takkia, hän tarvitsisi sitä itse! Kipusin nopeasti autoon nappaamaan takin, kun Niko piti ovea auki. Sain takista kiinni ja horjahdin, hups, meinasin tippua lumihankeen! No en sentään tipunut. Möngin autosta pois ja suoristauduin. Autot olivat liian matalia vaikka itse olinkin lyhyt! ”Mun pitää nyt lähteä, tuun hakeen sut ja ponit sitten illalla” Meinasin vastata vain ok, kun muistin jotain. ”Ei onnistu, mun pitää mennä Mollyn kans meille sen sisko oottaa sielä viel, ja on varmaan aika epäkohteliasta et lähetän sen yksin bussilla seudulle, jota se ei tunne alkuunkaan” Naurahdin ja poika suukotti otsaani ennen kuin hyppäsi autoon. ”No, jos tuun sitten teille?” Nyökkäsin ja lähdin tallille päin vilkuttaen. Nyt olisi pidettävä kiirettä, muut odottivat jo pihalla satuloitujen hevosten kanssa! Vedin takin hupparini päälle ja katsoin satulahuoneen. Löysin vanhemman takkini –no se oli oikeastaan Alisan vanha, mutta tuo ei tarvinnut sitä ostettuaan uuden – päätin antaa sen Mollylle, eihän Mirabelle ollut piitannut siitä viimeksikään! Juoksin nyt edes takaisin tallin ja pihan välillä, laittamasta hevostani, viemässä heille jotain ja pukemassa itse. Vihdoin olin pihalla muiden kanssa, Mira piirsi lumeen kuvioita kyllästyneenä ja Molly oli kiivennyt jo ratsunsa selkään. Vain Iri seisoi huolettomana ja rapsutteli hevostaan. Kiipesin nopeasti Marrun selkään ja huikkasin kaikille ”Nyt mennään maastoon!”

joo otsiko vähän liioiteltu :--D Ja tuli inspis tälleseen, vähän huono se kyllä tänne laittaa, kun on Topin päiväkirja, mutta menköön nyt

Iski laiskuus joten en jaksa pahemmin kommentoida, mutta jälleen tosi kiva tarina 8)